keskiviikkona, kesäkuuta 29, 2011

Kesäisiä projekteja



Viikko sitten ihastelemani peippikuoriainen
on kuin onkin aikamoinen tuholainen,
huomasin tänään.
Onneksi sen kohteena näyttää toistaiseksi olevan vain
perennapenkin uusi tulokas,
joka on rikkaruoho silmissäni.

Oletettavasti se on kirjavapillike,
Galeopsis speciosa,
josta peippikuoriaisen sanotaan erityisesti pitävän.




Syököön sen, jos ei koske esimerkiksi
tänä kesänä istuttamaani
pisamakelloon,
Campanula punctataan,
jonka kukintaa odotan malttamattomana.



Kolmatta kesää tätä perennapenkkiä ihmetellessäni en voi tietää,
onko sormustinkukka, Digitalis purpurea,



tämän penkin piilossa pysytellyt
vakituinen asukas vai tullut
viime kesän siirtolaisten mukana pihaan.
En ole sormustinkukkaa missään
lähiympäristössä havainnut,
mutta tämä on lajimääritykseni
tässä nuppuvaiheessa.
Jos joku muuta tuumaa,
visertäköön tietonsa!

Peippikuoriaisella ja sormustinkukalla
olkoon omat projektinsa;
minä tein heräteostoksen netissä,
sosiaalisen median huutokaupassa
eli vaihtotorilla,
missä pitää iskeä heti,
jos mielii saada tavaran itselleen.

Selkäytimessä ilmeisesti muhi
vanha haave keinutuolista;
peräisin tuo kaipaus on ajalta,
jolloin lapset olivat kapaloikäisiä.
Siinä sitä olisi ollut niin mukava
heijata itkuista vauvaa!

Niinpä siinä ruudulla keinutuolin
kuvan nähdessäni varasin sen oitis
ja voitin muutamalla sekunnilla
seuraavaksi nopeimman haikailijan.

Kas, pökerryksistä selvittyäni tajusin:
lapseni ovat nyt teini-, ellei jopa aikuisiässä.
Syliin heitä lienee enää turha maanitella.
Mutta ostettu mikä ostettu!



Tänään, vihdoin kyydin kiikulle saatuani,
totesin olevani mitä ilmeisimmin
urjalalaisen taikka sellaisen kopion omistaja.
Ja projektihan tästä kiikusta tuli.
Päällisin puolin siinä on vain
viehättävää ajan patinaa, mutta oikeasti
muutamia korjauksia on pakko tehdä.
Talviprojekti siis, jos maltan!
Ja siinä sitä sitten on niin mukava
talvihämärissä neuloa sukkaa!
Joten hurraa selkäytimeni!

Projekteja on muillakin.
Toinen, se vielä kauempana
aikuisiästä oleva lapseni
leipoi eilen pullaa.
(Tiskausprojekti jäi äidille.)



Litran taikinasta lapsi järkeistäen
ja projektiinsa liittyvän työn minimoimiseksi
kasasi kahdelle pellille noin viisitoista pullaa.
Kun söin yhden niistä kahvin kanssa aamiaiseksi,
en muuta tarvinnut ennen kello neljää.
Tuhti pakkaus.


Harakan projekti on käydä
veljineen katsastamassa aamuisin
ennen heräämistäni,
mitä hauskaa ajanvietettä
pihassa heitä varten on:
päivänkakkarat on katkottu,
mullat purkeista kaiveltu.
Mrr!!




Oma aamuprojektini oli siirtää
pitkiksi venähtäneet orvokit ruukusta maahan,
jospa ne siinä siementäisivät.



Ruusupapu hyödyntää
kuolleen piippuköynnöksen tukea.
Hyvähän se vain,
että siitäkin jollekin vielä iloa on!



lauantaina, kesäkuuta 25, 2011

Floraa sekä faunaa

Juhannus on ollut sadetta ja paistetta, siis Suomen kesää!
Olen kastunut kaatosateessa ja puuhaillut sisätiloissa,
mutta myös viipyillyt valoisassa kuvaten luontoa.




Metsämansikoiden kaipuussani altistin itseni
jälleen kerran kyyn kohtaamisen riskille.
Lähellä sijaitsee mansikkaparatiisi,
jota vartioi käärme, kuten asiaan kuuluu.

Ja niinpä, juuri kun olin syventynyt
ihanien punaisten herkkujen keräämiseen,
se tapahtui jälleen.
Yht'äkkiä vierestäni lähti kyy, Vipera berus,
ja luikerteli kivenkoloon.

Säikähdin, kuinka ollakaan.
Päätin kuitenkin ottaa siedätyshoitoa tämän
luojanluoman olennon seurassa ja
pyöräilin kotiin hakemaan kameran.

Siinähän uusi ystäväni kiemurtelikin
takaisin lempipaikalleen kiven päälle,
kerälle risujen sekaan.
Vietettiin siinä vartti jutellen,
hän hievahtamatta paikallaan,
minä rauhassa tähtäillen.






Ai niin, sain toki hieman herkkujakin jäätelön kera nautittavaksi.




Sateita piisaa ja ne tulevat rankkoina,
kastellen todella nopeasti läpimäräksi.
Kotipihasta onneksi ehtii sateen alta suojaan.

Pihassa pioni on joka päivä uuden
näköinen ja kiinnostava, niin runsas ja herkullinen.
Olen alkanut pitää sen hehkuvasta väristäkin.






Pionia taas tänä aamuna ihaillessani jäin ihmettelemään,
mikä kukanuumenissa lymyilee
ja sain uuden hyönteishavainnon.

Cetonia aurata, kultakuoriainen,
vietti kukassa koko päivän ja ennen poislentoaan
poseerasi vielä kiltisti kuvaajalle.






Ihana keskikesä, kiireetön mittumaari!


maanantaina, kesäkuuta 20, 2011

Pieniä ihmeitä ja kukkaruokaa

(sekä makroviikkojen kuva)


Eivät sadepäivätkään puutarha-nistille
tarkoita neljän seinän sisään jäämistä.
Pienessä tihkusateessa pensashanhikkien
perkaaminen juolavehnästä olikin
suorastaan terapeuttista.

Sateen tauottua silmä osui
pieneen veijariin pikkusydämen lehdellä,
ja eikun kamera esiin ja
skaannaamaan, kenestä on kysymys.

Ystävä sen löysi: peippikuoriainen
se siinä koristi pihaani.
Mikä väriloisto!
Ja kerrankin eläinmaailman edustaja,
joka ei pinkonut pakoon,
vaan poseerasi pitkään ja hartaasti.

Kiitos!


Peippikuoriainen, Chrysolina fastuosa



Makroviikkojen kesä-teemainen kuvani:


Rankkasateella sitä toki voi
vajota myös nojatuoliin
ja syventyä vaikka kirjoihin,
joita mukaan on tarttunut.

Etsin keväällä edullista
nikkarointiopasta porttiani varten,
mutta löysinkin ihanan aarrearkun,
joka esittelee syötäviä kukkia
ja reseptejä niiden käyttöön.

Nam!


Paalo, Anne (2009) Kukkaruokaa. Multikustannus Oy, Helsinki.



Lukiessani huomasin,
että olen sitten jättänyt
hyödyntämättä vaikkapa
voikukan terälehdet salaatissa,
nuput friteerattuna,
juuret paahdettuina...
munakkaita, viiniä, keittoa, voikukkavoita...
voi veljet.

Hahtuvapallot toki ovat mielestäni kauniita,
joten silmänruokaa nekin tarjoavat.

Ruusupavut kurottavat rotevina ylöspäin
ja yritän muistaa, että papujen lisäksi
voin pian hyödyntää kukkia,
vaikka salaatissa.




Pionini puhkesi kukkaan tänään;
en kokemattomana kasvattajana tiennyt,
että se voi noin räjähtää kukkaan.

Vielä aamulla nuput olivat palloja,
mutta yhtäkkiä täysin aukinaisia kukkia!

Pioninkin terälehdet ovat syötäviä,
mutta tietenkään en niitä raaski irrottaa,
minulla kun kukkia on vain kaksi.

Kukkaruokaa tämän ymmärtäen
kehottaakin keräämään talteen
hiljattain irronneet tai kukintaansa lopettelevien
kukkien terälehdet!
Väriä salaattiin
tai esimerkiksi pioniviinietikkaa...




Pionini ei ehkä ole lempiväriäni,
mutta kun se nyt viime kesänä
sattui lähtemään puutarhamyymälästä
alennuksella mukaani,
on se tietenkin ihanista ihanin.

Ehkä tänä vuonna ostan
jonkun hempeämmän värisen
toveriksi tälle.
Jos alennusmyynnissä
sattuu olemaan sopiva yksilö...




"Kukkaruoka" on jo sanana
niiiin herkullinen: tuntuu,
että voisi koko kesän
syödä vain kukkia!

Mansikankukkien ehkä kannattaa
antaa kypsyä marjoiksi.
Kunhan ehtii apajalle ennen oravaa.
Pitänee keksiä tehokas suoja
ennen marjojen kypsymistä.



Voi, kuinka kesä onkaan herkullinen,
kaikille aisteille!



torstaina, kesäkuuta 16, 2011

Keskeneräistä=elämää



Rva Pioni se sai miettimään
keskeneräisyyden tematiikkaa.

Mielessä ovat vilisseet kaikenlaiset
keskeneräisyyden ilmenemismuodot
ja eräätkin valmistuneet tai
edelleen vaiheessa olevat projektit.

Yhden projektin ajattelin esitellä nyt:
se on kombinaatio
askelmat - portaat - portti.
Tämä sijaitsee pikkuisen
rivitalopihamme reunassa.

Kun meille haluaa autolla helpoimmin saapua,
kannattaa jättää auto kadun varteen
ja koputella takaoveen.

Muuttaessamme taloon pihan ympärillä
oli vihreä lanka-aita ja tätä
mielestäni mielekästä reittiä käyttääkseen
oli nostettava koipensa aidan ylitse.

Ajattelin, että olisi mukavaa,
jos paikalla olisi portti
ja rinteessä askelmat.

Tuumasta toimeen:
ensimmäisenä kesänä
vasta sommittelin,
toisena sain aikaiseksi
askelmat ja portaat.










Vihdoin nyt kolmantena vuonna
olen saanut askarreltua portin
jämälaudoista ja maalattua sen.




Nyt on syreeniaita vieressä
sen näköinen, että sitä olisi
mukava ohjata kasvamaan
vaikkapa kaaren muotoon portin ylle.

Vaan syreenikin on alati keskeneräinen.
On pakko malttaa odottaa sen kasvua.
Seuraavaa vaihetta kannattaa siis
pihakeinussa istuen sommitella
ja suunnitella tarkkaan.

Sitten joskus on toteutuksen vuoro;
kun on aika.






Eikös elämä vähän sellainen projekti ole,
että se kehittyy ja laajenee
ja muuttaa muotoaan koko ajan.
Kun katselen kätteni jälkeä,
mieleen tulee aina uusia ideoita,
kuinka jo olevaa voisi
muuttaa, kehittää, hioa.

Eihän siis olla niinkään huolissamme
keskeneräisyydestä kuin iloisia
siitä mitä olemme saaneet aikaan,
vaikka se olisi vasta suunnitelma..?

Mitenkä se oli:
että lasi olisi puoliksi täynnä..?
Yritetään edes?

Keskeneräisyyden sietämisen kykyä kaikille!


maanantaina, kesäkuuta 13, 2011

Luvun loppu



Lupasivat vihdoin loppua näille helteille,
joihin yllättävän nopeasti tottui,
jopa kyllästyi.

Kuivuus koettelee juuri
alkuun päässyttä vihreyttä.
Nurmikot palavat.

Kaamein oma havaintoni kuumuudessa
oli kuitenkin se, että
kolme toissa vuonna istutettua
piippuköynnöstä, jotka viime vuonna
näyttivät päässeen
oikein mukavaan kasvuvauhtiin,
ovatkin kuluneen talven
aikana kuolleet.
Järkytyksestä on vaikea toipua,
vaikka rinnalla kasvaa kaikenlaista uutta.

Esimerkiksi viime kesänä
vanhalta siirtolapuutarhatontilta
siirretty akileija puhkesi kukkaan.
Se on sitkeä kaunotar ja
näyttää viihtyvän pihan varjoisassa kolkassa.

Kasvit ovat elollisia olentoja
ja niinpä niihin pätee sama kuin ihmisiin:
koskaan ei voi tietää
niiden päivien määrää.
Iloitsen siis kaikista elonmerkeistä.























Luvattu ukkonen kiersi meidät
ja pihamme toistaiseksi.
Onko huomenna kasteltava
vai saammeko jo sateen?





Kesäilta taittuu yöhön.
Uusi päivä tulee taas.


perjantaina, kesäkuuta 03, 2011

Pieniä iloja

Alkukeväästä sitä odottaa lumien sulamista 
ja pienimmätkin elonmerkit jaksavat ilahduttaa ja kiinnostaa. 

Nyt kun kesä alkaa päästä vauhtiin, suorastaan kiitolaukkaan, 
on kasvavaa niin paljon, 
että kaikkein pienimpien ilojen näkemiseen pitää keskittyä. 

Kannattaa kontata välillä aivan lähellä maanpintaa! 
Tai katsahtaa puuhun!
.
.

Kevättähti sai vielä ansaitsemansa huomion, 
kun muuta vihreää ei ympärillä ollut.





Oravan aamuvoimistelu.







Varjot luovat toisen ulottuvuuden.




Mehikasvien kukinnan vaatimattomuus on kaunista. 




Seppelvarvun kukkia on ihailtava hyvin läheltä. 
Samalla saa aistia timjamin tuoksua.

torstaina, kesäkuuta 02, 2011

Nyt se on täällä!

Kesä siis. Lämmintä ne tuulet toivat, ja aiemmin saadut sateet lämmön kanssa saavat kaiken toden totta kasvamaan kohisten. Nyt on aika käpertyä keinuun neulomaan pitsisukkaa!