Juhannus on ollut sadetta ja paistetta, siis Suomen kesää!
Olen kastunut kaatosateessa ja puuhaillut sisätiloissa,
mutta myös viipyillyt valoisassa kuvaten luontoa.
Metsämansikoiden kaipuussani altistin itseni
jälleen kerran kyyn kohtaamisen riskille.
Lähellä sijaitsee mansikkaparatiisi,
jota vartioi käärme, kuten asiaan kuuluu.
Ja niinpä, juuri kun olin syventynyt
ihanien punaisten herkkujen keräämiseen,
se tapahtui jälleen.
Yht'äkkiä vierestäni lähti kyy, Vipera berus,
ja luikerteli kivenkoloon.
Säikähdin, kuinka ollakaan.
Päätin kuitenkin ottaa siedätyshoitoa tämän
luojanluoman olennon seurassa ja
pyöräilin kotiin hakemaan kameran.
Siinähän uusi ystäväni kiemurtelikin
takaisin lempipaikalleen kiven päälle,
kerälle risujen sekaan.
Vietettiin siinä vartti jutellen,
hän hievahtamatta paikallaan,
minä rauhassa tähtäillen.
Ai niin, sain toki hieman herkkujakin jäätelön kera nautittavaksi.
Sateita piisaa ja ne tulevat rankkoina,
kastellen todella nopeasti läpimäräksi.
Kotipihasta onneksi ehtii sateen alta suojaan.
Pihassa pioni on joka päivä uuden
näköinen ja kiinnostava, niin runsas ja herkullinen.
Olen alkanut pitää sen hehkuvasta väristäkin.
Pionia taas tänä aamuna ihaillessani jäin ihmettelemään,
mikä kukanuumenissa lymyilee
ja sain uuden hyönteishavainnon.
Cetonia aurata, kultakuoriainen,
vietti kukassa koko päivän ja ennen poislentoaan
poseerasi vielä kiltisti kuvaajalle.
Ihana keskikesä, kiireetön mittumaari!
