Unikon aika

Ensin siis makroblogihaasteeseen,

jonka aiheena on lasi.

Myönnän, etten haasteeseen suhtautunut

kovinkaan kunnianhimoisesti.

Yritän vain nauttia maksimaalisesti

kaikista mahdollisista kukista,

kun niitä vielä on!

Kukkia on siis tuotava sisäänkin,

lasisiin astioihin.

Työpöydän nurkallekin sopii kukkia.

Ja sitten vain tunnelmoidaan.

Lomalla minäkin

Makroblogihaasteen aiheena on "Lomalla".

Ja lomallahan tässä ollaan, tavallaan.

Loma ei minulle ole pitkään aikaan ollut ulkomaita tai pitkiä reissuja,

ihan vaan kotipihassa notkumista, konttaamista ja viipyilyä.

Lomalla ehtii seurata vaikkapa

ruusun nupun puhkeamista ja kukan lakastumista.

Kauneutensa kummassakin.

Kukat ne ovat tarkkailun kohteena ylipäänsä, lomalla tai ei.

Ainakin tämä on lomaa talvesta, pimeydestä,

kylmyydestä, luonnon alastomuudesta.

Ah.

Eläimiä läheltä

Makrohaasteena kuluvalla viikolla näyttää olevan eläin ulkona...

kimalainen kävi vuohenkellossa ja kun sen tietää, niin sen näkee:

tummana varjona kukan sisällä :)

Helle on lamauttanut kuvaajan ja tuntuu, kuin samoin olisi käynyt eläimillekin?

Perhosia ei pihassa ole pahemmin näkynyt, mutta peippikuoriaiset ne jaksavat.

Siispä osallistumiskuvani olkoon niiden pariutumiskäytännöistä.

Muistuttavat ihmisten vastaavia:

ensin on syöty hyvin ja sitten alkaa kuhertelu.

Nokkosperhonen sentään viivähti hetken

katseeni alla ja kuvasta vasta näkee,

kuinka söpön pörröinen sen selkä on!

Makrot ovat mukavia!

Vaikka en koko pitkän talven haaveillusta lämmöstä haluakaan valittaa,

toivon että pian jaksan taas kuvata innokkaammin.

Floraa sekä faunaa

Juhannus on ollut sadetta ja paistetta, siis Suomen kesää!

Olen kastunut kaatosateessa ja puuhaillut sisätiloissa,

mutta myös viipyillyt valoisassa kuvaten luontoa.

Metsämansikoiden kaipuussani altistin itseni
jälleen kerran kyyn kohtaamisen riskille.

Lähellä sijaitsee mansikkaparatiisi,
jota vartioi käärme, kuten asiaan kuuluu.

Ja niinpä, juuri kun olin syventynyt
ihanien punaisten herkkujen keräämiseen,
se tapahtui jälleen.
Yht'äkkiä vierestäni lähti kyy, Vipera berus,
ja luikerteli kivenkoloon.

Säikähdin, kuinka ollakaan.
Päätin kuitenkin ottaa siedätyshoitoa tämän

luojanluoman olennon seurassa ja
pyöräilin kotiin hakemaan kameran.

Siinähän uusi ystäväni kiemurtelikin
takaisin lempipaikalleen kiven päälle,

kerälle risujen sekaan.
Vietettiin siinä vartti jutellen,
hän hievahtamatta paikallaan,

minä rauhassa tähtäillen.

Ai niin, sain toki hieman herkkujakin jäätelön kera nautittavaksi.

Sateita piisaa ja ne tulevat rankkoina,
kastellen todella nopeasti läpimäräksi.

Kotipihasta onneksi ehtii sateen alta suojaan.

Pihassa pioni on joka päivä uuden

näköinen ja kiinnostava, niin runsas ja herkullinen.

Olen alkanut pitää sen hehkuvasta väristäkin.

Pionia taas tänä aamuna ihaillessani jäin ihmettelemään,
mikä kukanuumenissa lymyilee
ja sain uuden hyönteishavainnon.

Cetonia aurata, kultakuoriainen,
vietti kukassa koko päivän ja ennen poislentoaan

poseerasi vielä kiltisti kuvaajalle.

Ihana keskikesä, kiireetön mittumaari!

Pieniä ihmeitä ja kukkaruokaa

(sekä makroviikkojen kuva)

Eivät sadepäivätkään puutarha-nistille

tarkoita neljän seinän sisään jäämistä.

Pienessä tihkusateessa pensashanhikkien

perkaaminen juolavehnästä olikin

suorastaan terapeuttista.

Sateen tauottua silmä osui

pieneen veijariin pikkusydämen lehdellä,

ja eikun kamera esiin ja

skaannaamaan, kenestä on kysymys.

Ystävä sen löysi: peippikuoriainen

se siinä koristi pihaani.

Mikä väriloisto!

Ja kerrankin eläinmaailman edustaja,

joka ei pinkonut pakoon,

vaan poseerasi pitkään ja hartaasti.

Kiitos!

Peippikuoriainen, Chrysolina fastuosa

Makroviikkojen kesä-teemainen kuvani:

Rankkasateella sitä toki voi

vajota myös nojatuoliin

ja syventyä vaikka kirjoihin,

joita mukaan on tarttunut.

Etsin keväällä edullista

nikkarointiopasta porttiani varten,

mutta löysinkin ihanan aarrearkun,

joka esittelee syötäviä kukkia

ja reseptejä niiden käyttöön.

Nam!

Paalo, Anne (2009) Kukkaruokaa. Multikustannus Oy, Helsinki.

Lukiessani huomasin,

että olen sitten jättänyt

hyödyntämättä vaikkapa

voikukan terälehdet salaatissa,

nuput friteerattuna,

juuret paahdettuina...

munakkaita, viiniä, keittoa, voikukkavoita...

voi veljet.

Hahtuvapallot toki ovat mielestäni kauniita,

joten silmänruokaa nekin tarjoavat.

Ruusupavut kurottavat rotevina ylöspäin

ja yritän muistaa, että papujen lisäksi

voin pian hyödyntää kukkia,

vaikka salaatissa.

Pionini puhkesi kukkaan tänään;

en kokemattomana kasvattajana tiennyt,

että se voi noin räjähtää kukkaan.

Vielä aamulla nuput olivat palloja,

mutta yhtäkkiä täysin aukinaisia kukkia!

Pioninkin terälehdet ovat syötäviä,

mutta tietenkään en niitä raaski irrottaa,

minulla kun kukkia on vain kaksi.

Kukkaruokaa tämän ymmärtäen

kehottaakin keräämään talteen

hiljattain irronneet tai kukintaansa lopettelevien

kukkien terälehdet!

Väriä salaattiin

tai esimerkiksi pioniviinietikkaa...

Pionini ei ehkä ole lempiväriäni,

mutta kun se nyt viime kesänä

sattui lähtemään puutarhamyymälästä

alennuksella mukaani,

on se tietenkin ihanista ihanin.

Ehkä tänä vuonna ostan

jonkun hempeämmän värisen

toveriksi tälle.

Jos alennusmyynnissä

sattuu olemaan sopiva yksilö...

"Kukkaruoka" on jo sanana

niiiin herkullinen: tuntuu,

että voisi koko kesän

syödä vain kukkia!

Mansikankukkien ehkä kannattaa

antaa kypsyä marjoiksi.

Kunhan ehtii apajalle ennen oravaa.

Pitänee keksiä tehokas suoja

ennen marjojen kypsymistä.

Voi, kuinka kesä onkaan herkullinen,

kaikille aisteille!