maanantaina, joulukuuta 23, 2013

Kätevää joulua!


Piparkakkutaloprojekti 
on jo muutaman vuoden kuulunut 
jouluvalmisteluideni tärkeimpien 
projektien joukkoon. 
Usein olen sen tehnyt 
pikkujoulukauden avaukseksi.

Nyt jätin tämän perinteeksi muodostuneen 
joulupuuhan viime tinkaan, 
enkä ehtinyt siihen käyttää 
koko päivää, minkä talonrakennus 
on yleensä ottanut.

Kunnianhimoisen taloprojektin sijaan 
tyydyin siis pienempien rakennelmien 
liukuhihnatuotantoon.

Tämä neljän pöntön erä olikin 
keveää työtä eikä vienyt kuin 
kolmisen tuntia kaikkinensa. 











Niitä varsinaisia käsitöitäkin on 
yömyöhäiseen valmistettu. 
Äiti on varmasti jo odottanut 
olohuoneen mattoaan.



Malli on Lankavan (ent. Kauhavan Kangasaitta) Aura
Taito Shopin ontelokuteesta löytyi juuri oikea väri.
.
.
.

Oikein ihanaa, 
piparkakkuista joulua!


x

tiistaina, joulukuuta 03, 2013

Syntymäpäivämme


Teemana tänään on viimeiset 20 vuotta. 
Äitinä. Ja tyttärenä.

Tytär sellaisena, 
joka ei koskaan pikkuisena halunnut 
vaaleanpunaista prinsessahörhelöä, 
mutta rekisteröi kyllä kaikki vaatteensa 
ja muistaa menneet niiden mukaan.




Nyt tytär saavuttaa 20 vuoden iän
ja äiti ihmettelee ja kipuilee.
Synnyimme yhdessä, äiti ja tytär.
Minne vuosikymmenet menivät?

Onneksi tytär pysyy ja paranee. 
Edelleen vaatteet ja asusteet ovat hänelle tärkeitä. 
En tosin yhtään tiedä, kuinka hän huomisena 
syntymäpäivänään päättää pukeutua. 

Saatoin kuitenkin h-hetkeksi päätökseen 
jo viime talvena aloitetun projektin, 
Debbie Blissin Rialto Lace -langasta 
neulotun pitsikauluksen

Ehkäpä tilaustyö edelleen on mieleinen. 
Ja ehkä siihenkin kiinnittyy jokin muisto 
toisten kahdenkymmenen 
vuoden kuluttua ihmeteltäväksi?





Lanka on ihanaa työstää, 
mutta sen verran ohutta, että tekemisen into 
ehti loppua muutamaan kertaan, 
kun virheen sattuessa ei vanhoilla silmillä 
saanutkaan tilannetta korjattua ja 
piti aloittaa alusta. 

Tarkkana siis tämän kanssa.
Kaunihia kauluksia!